Pikkuinen kasvihuoneemme sai viime viikonloppuna kyytiä, koska se alkoi olla jo melko huonossa kunnossa. Nyt kun on aikaa niin päätettiin, että tehdäänpä uusi. Ei toki kasvihuonetta vaan pikkuinen kesähuone. Saattaa kuitenkin olla, että sinne laitellaan putiikin ihania tavaroita näin aluksi myyntiin, mutta katsotaan nyt.
Kasvihuoneen purku ei käynytkään ihan hetkessä, sen osat oli kiinnitetty toisiinsa niin hyvin ja juntattu kehikkoon sellaisilla ruuveilla, että hiki meinasi tulla.
Purkuvaiheessa tuli myös selväksi, että terassilaudoitus saa lähteä. Vielä en ole päättänyt millä uusi terassi tehdään, laudoilla vai kenties kivillä. Onneksi tulevan kesähuoneen ympäristö on melko lailla muuten valmis, pientä parantelua lukuun ottamatta.
Muitakin projekteja meillä menossa mutta niistä lisää tuonnempana.
Mukavaa viikkoa
<3 Irene

Kesähuoneet on ihania,innolla jo odotan minkälaisen rakennatte 😃 iloa toukokuuhun ❤️
VastaaPoista