torstai 26. tammikuuta 2017

Torstai








Niin kiirus viikko hirveästi töitä ja koulutehtäviä. Tuntuu että kotona on ehtinyt vain käydä pyörähtämässä ja nukkumassa. Onneksi viikonloppu on vapaa jos sitä ehtisi hieman rauhoittumaan. Kävin äsken ruokakauppakierroksen jälkeen kirppiksellä pika pikaa ja tämmöiset ihanuudet tarttui mukaani. Arabiaa tietysti mitäpä muutakaan, vanhoja sellaisia. Soppakulho on parhaat päivänsä nähnyt mutta niin kaunis, ei sitä raaskinut hyllyyn jättää. Halkeama kulhosta löytyy, joten kukkia siinä ei pysty pitämään mutta aina sitä jotain kivaa käyttöä tällekkin keksii. Voilautanen onkin sitten täysin ehjä, tämä yksilö on toinen löytämäni tämmöinen. On mukava tehdä löytöjä joita tietää että ihan joka päivä ei vastaan tule. Mukavaa loppuviikkoa. Nyt syömään. 

lauantai 21. tammikuuta 2017

Aurinkoinen lauantai















Aurinkoista viikonloppua. Sieltä se kevät pikkuhiljaa hiipii. Illat on jo hiukan pidempään valoisempia ja mielikin alkaa herätä talviunesta. Rakastan kevättä ja kesää. Ihanaa kun aurinko paistaa. Talvella ei juurikaan tule kukkia osteltua niinkuin keväisin ja kesäisin. Äsken kävin lähikukkakaupasta valitsemassa muutaman lempikukistani ja eucalyptuksen oksia niiden seuraksi. Ihastuttavat värit ja mikä tuoksu. Voisin vain istuskella ja tuijotella näitä kauniita kukkia ;) . Kohta on taas jatkettava koulutehtävän parissa. Ihania ja mielenkiintoisia suunnitelmia. Tykkään ihan valtavasti että sain mahdollisuuden päästä opiskelemaan Helsinki Design Schooliin. En kadu hetkeäkään. Kotini on täynnä rosoista vanhaa mutta maailma on täynnä mitä erilaisempia sisustusmahdollisuuksia ja siksi onkin etuoikeus päästä tulevaisuudessa niitä toteuttamaan. Nyt tarvii taas alkaa töihin. Palataan! 

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Arabian posliinilämmitin









Hieman erikoisempi esine löytyi kokoelmiimme, Arabian vanha posliinilämmitin. Ajatella että tälläinenkin on joskus ollut käytössä. Jännännäköinen möhkäle mutta kuitenkin kaunis. On mielenkiintoista keräillä hieman erilaisia esineitä. Tämä lämmitin vielä kaikenlisäksi toimii. Piippuleimakin pohjassa komeilee. Rosa tuli ihmettelemään lämmitintä, että mikäs kapistus tämä oikein on. Tämä lämmitin hankittiin aiemmin löydetyn posliinilämmittimen kaveriksi. 



perjantai 13. tammikuuta 2017

Koulupäivät



Herätys oli tänä aamuna hiukan yli neljä, ei oo mun juttu mutta yllättävän pirteenä sitä taas nousi sängystä ylös, tänään ja huomenna on koulupäivät. Helsinki Design School ja sisustussuunnittelu kutsuu. Taas on tiedossa mielenkiintoiset päivät. Näin rankan työviikon päätteeksi on mukava lähteä hieman opin pariin. Samalla näkee aina siskoakin ja pääsee pyörimään kaupoille. 

Muut talossa nukkuu, ei kukaan huvikseen tähän aikaan ole hereillä. Rosakin tuhisee ja välillä katsoo, että olenko vielä tässä vai menikö se jo. Ikävähän sitä aina tulee vaikka en olekkaan kuin yhden yön pois. Mukavaa viikonloppua kaikille. 

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Sunnuntai









Leppoisaa vapaapäivää vietetty kirppiksiä kierrellen, ulkoillen ja leväten. Näitä kolmen vapaan viikonloppuja voisi olla useamminkin on aikaa nukkua ja touhuta kaikenlaista mukavaa. Kierrettiin aamulla parilla paikallisella kirppiksellä ja tein hyvän löydön kokoelmaani. Vaikka mittakanu ei olekkaan samanmuotoinen kuin muut niin juuri tämä koko minulta puuttui. Tietysti jos joskus löydän ovaalinuotoisen niin hyvä mutta onneksi löysin edes tämän. Näitä Arabian mittakannuja on vaikea enää löytää mistään varsinkin tätä kokoa ei ole kohdalle sattunut. Eilen tuli siivottua joulukin lopullisesti pois nurkista, nyt voikin sitten alkaa odottelemaan kevättä ja kesää. 

perjantai 6. tammikuuta 2017

Loppiainen













Kovasta pakkasesta huolimatta tänään oli lähdettävä ottamaan hieman valokuvia kauniista maisemista. Käytiin tehdasalueella ja Virtakiven kahvilalla jokea kuvaamassa. Talvella on kyllä kaunista mutta ihan näin paljon pakkasta en kyllä toivoisi olevan, koska talvesta en niin hirveästi välitä. Onneksi säätiedotus on luvannut lauhtuvaa. 

Vapaapäivinä kun on aikaa yksi lempipuuhistani on ruuan laitto. Tänään oli vuorossa ribsit barbeque kastikkeella jotka mieheni loihti, itse tein lisukkeeksi röstiperunoita, paistettuja sipuleita ja pitkiä papuja. Jälkiruuaksi kokeilin Koti ja Keittiö lehdessä 1/2017 ollutta Appelsiinimisu ohjetta.  Aika kiva ja helppo ohje, yhtäaikaa raikas ja makea. 








Appelsiinimisu

2 appelsiinia
2 appelsiinin mehu
4 rkl appelsiinilikööriä
8 savoiardi-tai muuta vaaleaa keksiä
2 dl vispikermaa
250 g mascarponejuustoa
1/2 vanilijatanko 
3 rkl ruokokidesokeria 

Leikkaa appelsiinit kalvottomiksi lohkoiksi. Sekoita mehu ja likööri. Aseta keksit laakeaan kulhoon tasaisesti ja anna nesteen imeytyä niihin. Vaahdota kerma, notkista mascarpone ja mausta vanilijatangon siemenillä ja sokerilla. Lisää seokseen kerma. Annostele kerroksittain appelsiinia, keksejä ja kermaseos. Anna maustua jääkaapissa.