tiistai 13. joulukuuta 2016

Tiistai vapaa













Vapaapäivä, nyt istun vasta ensimmäisen kerran tänään hetken paikallani. Ihania nämä vapaat keskellä viikkoa. Siivosin, leivoin, tein kuusenkoristeita kasan ja otin toisen kuusen sisälle odottamaan uusia koristeita sekä ehdin käymään myös kirppiksellä. Ainahan sieltä jotain löytää mutta ei viitsi kaikkea ostaa koska tila loppuu kesken, pitää nauttia niistä ihanista esineistä mitä on jo löytänyt. Niin ja laitoin minä viinikellariinkin hieman joulua, muutaman kynttilän ja kuusen. Loppuviikko onkin aika tiivistä työntekoa vain sunnuntai on vapaa. Onneksi kohta on joulu ja saa pitää muutaman lomapäivän siinä pyhien lomassa niin hiukan pidentää vapaita. Tuli muuten aika kauniita näistä joulutortuista, en ennen olekkaan niitä näin tehnyt. Mukavaa viikkoa kaikille, nyt tarvii lähteä Rosan kanssa ulkoilemaan. 

1 kommentti:

  1. Kivan jouluista kodissanne, kuusi on kyllä suloinen. Taidanpa tehdä itsekin tortuista välillä hiukan erinäköisiä, ei tullutkaan mieleen että voisihan ne olla vaikka noinkin kauniita :)
    Mukavaa vapaapäivän iltaa!

    VastaaPoista