lauantai 10. joulukuuta 2016

Porvoo






Kaunis pakkaspäivä oli tänään ja mikäs sen mukavampi oli kuin istahtaa autoon ja viettää se Porvoossa. Ensimmäinen pysähtymispaikka oli Taidetehtaan joulumarkkinat, ihmisiä oli aivan valtavasti liikenteessä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun käyn kyseisillä joulumarkkinoilla mutta varmasti menen toistekin, eipä tarvinnut palella ulkona. Käsitöitä, purtavaa ja jos jonkinlaista oli myynnissä. Melkein heti halliin mennessäni katseeni kiinnittyi näihin huopasäkkeihin, oli pakko mennä lähemmin tarkastelemaan. Kotisäkki, 100% :nen kierrätystuote. Säkkiä voi käyttää vaikka missä vain mielikuvitus on rajana. Varastointiin, haloille, leluille jopa istutukseen. Itse ajattelin käyttää tätä isompaa 30l mallia joululahjoilla ja villasukat on kiva asetella portaiden juureen, josta ne on helppo laittaa jalkaan kotia tullessa. Kokoja kotisäkillä kaksi 30 l ja 23 l sekä värejä neljä joista valita mieleinen omaan sisustukseen. 





Mandin puoti myi markkinoilla ihania käsintehtyjä pellavatuotteita. Oli pyyheliinaa, tyynynpäällisiä sekä pussilakanoita. Itse tykkään pellavasta kovasti ja siksi nämä tuottee miellyttikin kovasti, oikein kivoja tuotteita. 







Markkinoiden jälkeen mentiin vielä kiertämään vanha Porvoo. Kaunis ilma mutta aika kylmä tuuli. Ihmisiä oli todella paljon joka paikassa. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti