perjantai 15. helmikuuta 2019

Tukholman kalustemessut 2019!










































Kävin viime viikon lauantaina Tukholman kalustemessuilla. Tämä oli toinen kerta kun olen näillä messuilla vieraillut. Pitkä päivä, koska nytkin tehtiin reissu vain päiväseltään. Aamu yöllä kahden jälkeen ylös hiukan aamupalaa, meikkiä naamaan ja nenä koti Helsinki-Vantaata. Kentällä seuraani liittyi pari tuttavaa. Tukholmaan päästyämme siirryimme junalla messukeskukseen jossa messut olivat. 

Messuilla oli paljon kaikenlaista nähtävää uusia trendejä, valaisimia, värejä ja muotoja. Jokaiselle jotakin. Halleja tuolla oli kolme sekä käytävillä oli lisäksi tarjontaa. 

Mausteiset murretut värit, ruskea ja pastelli näkyivät selvästi värimaailmassa. Kaarevia ja pyöreitä muotoja, tulppaanit ja viherkasvit, rottinki sekä upeat valaisimet tulivat esille vierailun aikana. 

Nähtävää on niin paljon, että ensi kerralla pitää mennä pariksi päiväksi, koska nyt katselu vauhtia riitti. 

Käväistiin takaisintulomatkalla Tukholman keskustassa syömässä ennen kotiin lähtöä ja ehkä hieman shoppailemassa. 

Kotona olin reissulta puoli kaksi yöllä, joten tulihan siinä tunteja päivälle. Kiva reissu ja kivat messut! 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti