sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Terassin tekoa

Vanha terassi oli jo aikansa elänyt, se huojui ja heilui eikä aidatkaan ollut enää niin vakaat. Siksi päädyttiin rakentamaan uusi terassi valokatteella. Tämä kuva alkutalvelta ja lähtötilanteesta. 


Terassi purettiin jo aijemmin pois ja perjantaina sitten aloitettiin oikein tositoimilla, pohjien teolla. Ensin täytettiin öljysäiliö hiekalla ja pohjalle levitettiin kangas ja hiekat. Yritin minäkin hiukan hiekkaa heitellä mutta totesin hyvin äkkiä ettei ole minun hommia ne. Valitettavasti tuo ihana tuija jouduttiin siirtämään terassin alta pois uuteen paikkaan. 





Aika karulta vielä näyttää mutta luulen tai tiedän, että pari viikkoa eteenpäin niin näyttää jo ihan toisenlaiselta. Itse olen tänään mönkinyt puutarhan kimpussa, kun muut on tehnyt raskaimmat hommat. 

Toivottavasti tämä ihanuus lähtee tässä uudessa paikassa kasvamaan, harmittaa kyllä suuresti jos näin ei käy. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti