keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Tukholman kalustemessut



















Nyt muutaman huilipäivän jälkeen ajattelin pienen päivityksen tehdä upeilta Tukholman messuilta. Matka messuille alkoi viideltä aamuyöllä, kun auton nokka kääntyi kotipihalta kohti Helsinki- Vantaan lentokenttää. Perinteiset turvatarkastukset ja koneeseen nousut ei mitään ihmeellistä, lento kesti vaivaiset 40 minuuttia. En aiemmin olekaan lentokoneella Tukholmaan mennyt, mutta tästä lähtien aion mennä, oli se vaan niin kiva matka aika verrattuna laiva matkailuun. Tietysti jos laivassa oleilusta pitää niin eihän siinä sitten mitään moitittavaa ole.

No perille päästyämme, ai niin olin siis reissussa ystävän kanssa, otimme lentokentältä junan kohti messu kohdetta. Junamatka vei noin puolisen tuntia. Kuulumisten vaihdot ja olimme perillä. Takit narikkaan ja kierrokselle.

Heti ensimmäisen hallin ensimmäinen näytteilleasettaja sai minut pysähtymään ja ihastelemaan kaikkea mitä hänellä siellä oli tuotuna näytille. A2, Ruotsalainen brändi, kauniita selkeälinjaisia huonekaluja ja tuotteita. Lipasto sekä upea suuri peili olivat erityisesti mieleeni. http://www.a2designers.se

String osastolla viihdyimme myös hetkisen kauemmin, koska esillepano oli mielestäni kaunista ja tuotteita on aina mukava katsella livenä. https://string.se

Aika alkumetreiltä asti tuli selväksi mitkä värit ovat tällä hetkellä trendivärejä, minkä tyylisiä valaisimia suositaan sekä mitkä materiaalit ovat pinnalla. Oli ihana kierrellä messuilla rauhassa eikä turhaa ruuhkaa ollut, koska isommat kävijämäärät olivat olleet jo viikolla. Niin paljon kaikkea kaunista nähtävää, ettei edes puhelimen akku kestänyt kuin muutaman tunnin aamusta. Ei auttanut kuin kaivaa varalaturi laukusta ja toivoa puhelimen nopeaa palautumista.

Woud osastolla oli myöskin kaikkea kiinnostavaa ja minun silmää miellyttäviä tuotteita. Tyylikkäitä valaisimia, hyllyjä sekä erilaisia peilejä ja naulakoita.  https://www.woud.dk

Niin paljon nähtävää, mutta kuitenkin niin vähän aikaa, vaikka aikaa meillä olikin 7 tuntia niin silti sitä olisi voinut olla enemmänkin. Jalat kyllä alkoi jo väsyä siitä kävely määrästä, oltiin jo puolessa välissä päivää kävelty 10 000 askelta.

Loppupäivästä alkoi olla jo aikamoisen väsynyt, esitteitäkin oli kertynyt sellainen painolasti, että hyvä kun niitä kotiin asti jaksoi kantaa. Junalla takaisin kentälle, Suomeen ja kotona vasta takaisin 00.30, aikamoisen pitkä päivä ja sen kyllä jaloissaan tunsi seuraavana aamuna. Mutta kivaa oli. Ensi vuonna uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti